kuinka minusta tuli "kirjailija"

Puhe Hämeenlinnan kirjastolla (dd 2010)
Rattoisaa iltaa kaikille,

olen Hanna van der Steen ja sain ilokseni tulla kertomaan teille tiestä kirjailijaksi. Oikeastaan voin kyllä kertoa teille vasta puolitiestä kirjailijaksi, sillä ensimmäinen työni on vielä kustantajan korjauskynän alla ja odottelen seuraavia parannusehdotuksia kirjaani syyskuun puolella.

Tilanne on siitä hassu, että minusta tuntuu, että minun pitäisi oikeastaan olla kuuntelemassa jonkun oikean kirjailijan sanoja kanssanne siellä penkkiriveillä. Tuntuu nimittäin edelleenkin siltä, kuin tässä olisi joku väärinkäsitys. Pelkään kuolemakseni, että Karistolta soitetaan minulle joku kerta ja sanotaan: voi mikä kauhea erehdys. Meidän piti itse asiassa julkaista Hanna van der TSEENIN käsikirjoitus ja paperit vaan menivät sekaisin… Tai kenties kustannussopimus onkin allekirjoitettu taikamusteella, joka katoaa ajan myötä?

No tässä kuitenkin olen ja uskallan nyt sitten kertoa varovasti teille jotain siitä tiestä, joka johti juuri minut kustannussopimuksen allekirjoittajaksi. Kenties ne teistä, jotka pyrkivät myös kohti kustannussopimusta, voivat saada ideoita siihen, kuinka työstää omaa käsikirjoitusta julkaisukuntoon.

OMA KIRJANI

Kirjani on nimeltään: Tähtisilmät: Ennustus. (Päähenkilöillä Elenalla ja Armadalla on toisessa silmässä tähden muotoinen kuvio, ja siitä tulee sarjan nimi Tähtisilmät). Haluaisin nimittäin kirjoittaa Elenasta ja Armadasta samoin kuin erilaisista maailmoista, joissa he seikkailevat, ainakin trilogian, kuitenkin itsenäisine tarinoineen

Kirja on humoristinen fantasiaseikkailu, joka kertoo kahdesta tytöstä, heihin liittyvästä ennustuksesta, ja siitä, kuinka aikuiset tekevät kaikenlaisia asioita suojellakseen lapsiaan. Mutta myös siitä, kuinka lapset sitten kuitenkin heittävät ne vanhempiensa hyvät tarkoitukset romukoppaan, koska haluavat oppia asiat kantapään kautta

Kirja on siinä mielessä perinteistä lasten ja nuorten fantasiaa, että siinä on kaksi rinnakkaismaailmaa: ”oikea” maailma sekä fantasiamaailma, jonka nimi on Tähtilinnan valtakunta.

Kirjassa on päähenkilöiden Elenan ja Armadan lisäksi liuta muita henkilöitä kuten esimerkiksi hassu, lehmämäinen yksisarvinen, hovinoita, jonka tukka elää omaa elämäänsä, tunnollinen huppukaapuinen kuninkaallinen neuvonantaja, (rodultaan minijättiläinen) Orvokki niminen isoäiti, joka rakastaa prinsessoita, vaahtokylpyä ja einespitsoja, sekä vaikka heggoheggoja, kurppapeikkoja, metsämönkiäisiä, ällörulliaisia, matkijamarsuja ja niin edelleen

Fantasiamaailma ja sen hahmot ovat kokonaan uusia tai vanhoista tuunattuja ja toivonkin, että Ennustuksella on siksi aivan oma tyylinsä.

Kirja on suunnattu ensisijaisesti ala-asteikäisille lapsille ja nuorille, mutta toivon, että sen löytävät myös vanhemmat nuoret ja kenties jopa aikuiset, jotka pitävät hassuista ja erikoisista hahmoista ja maailmoista.

Kirja tulee markkinoille keväällä 2011.


MITEN KIRJA TULI ”JULKAISUKUNTOON”

Haluaisin vastata, että itse asiassa olin tässä vain väline. Ennustus kun on tosi tarina ja yksi kirjan sivuhenkilöistä, herra Vaapukka, on isoisäni, jolta sain luvan kirjoittaa tarinan paperille.

Mutta ei, en voi kertoa tuota tarinaa, koska isoisäni kielsi minua paljastamasta, että Tähtilinnan valtakunta on olemassa. Minun on siis pakko kertoa teille tylsempi tarina.

Tässä se tulee:

koska parikymppisenä kirjoittamani runot eivät olleet vakuuttaneet sitä ainoa kustantajaa, jolle ne olin lähettänyt, olin päättänyt, että minusta ei ole kirjoittamaan. Aloitin kirjani kirjoittamisen siksi vasta muutama vuosi sitten, 34-vuotiaana, kun olin kotona kolmen pienen lapsen kanssa ja tarvitsin jonkun ihan oman paikan, johon paeta. Olin kyllä suunnitellut romaanin kirjoittamista salaa jo vuosikausia. Se oli siis aina ollut: ”pitää tapahtua ennen kuin kuolen” listallani.

Kun olin sitten monta kuukautta myöhemmin saanut ensimmäisen version tarinasta valmiiksi, haavelin kustannussopimuksesta samaan tapaan kuin lottovoitosta. Olin kuitenkin yltiörealistinen enkä uskonut sellaista koskaan saavani. Kirjoitin nimittäin erityisesti lapsilleni. Ajalle, jolloin he olisivat hieman suurempia. Toivoin, että he olisivat ylpeitä, kun olisin kirjoittanut heille kirjan.

Kun esikoiseni, silloin 5- vuotias, sanoi eräänä päivänä, että ”äiti, uskon että Ennustuksesta tulee vielä kuuluisa”, toivoin kaikesta sydämestäni, että hän olisi oikeassa ja käsikirjoituksesta tulisi tosiaan joskus oikea kirja. Silloin laitoin taas uuden korjatun käsikirjoituksen kustantajille.

Ensin tuli kylmiä ”ei sovi kustannusohjelmaamme” kirjeitä.

Sitten tuli erilainen kirje, josta olin jo maailman onnellisin. Siinä sanottiin kutakuinkin: ”Kiitos käsikirjoituksestanne. Teillä on kirjoittajanlahjoja ja mielikuvitusta, mutta käsikirjoituksenne ei valitettavasti sovi kustannusohjelmaamme.”

Leijuin pilvissä. kustantajahan oli vastannut minulle! Kirjoittanut jotain positiivista, ei vain standardikirjettä!

Sitten toinen kustantaja soitti. Sydämeni alkoi lyödä nopeasti ja ääneni täristä.

Tuo mies soitti kertoakseen, että hänen kustannusyhtiönsä julkaisi vain käännöskirjallisuutta, joten kirjani ei sopinut heidän kustannusohjelmaansa. Hän kuitenkin uskoi, että löytäisin varmasti kustantajan tarinalle ja pahoitteli, etten ollut laittanut vastauskuorta.

(Minä ajattelin tietysti pessimistisesti, että hän ei varmaan edes ollut lukenut koko tarinaa.)

Sitten koitti se päivä, kun Helsingin Kriittisestä korkeakoulusta, siis kirjoittajakoulusta, tuli masentava kirje. teitä ei ole valittu opiskelijaksemme. Kun kysyin syytä, he vastasivat kiertäen ja kaartaen, että en kirjoita tarpeeksi hyvin. Masennuin suuresti ja ajattelin, että en enää ikinä maailmassa kirjoita yhtäkään sanaa.

Vain pari tuntia myöhemmin eräästä pienkustantamosta soitettiin. He olivat kiinnostuneita Ennustuksesta ja halusivat, että kirjoittaisin siitä uuden version.

Kriittisen korkeakoulun hylkäys ei enää haitannutkaan. Laitoin heille viestin takaisin: no ei se mitään, sillä eräs kustantaja on kiinnostunut käsikirjoituksestani ja perään tuhat smileya!

Aloin kirjoittaa kuin riivattu. Hehkutin asiaa lähipiirilleni ja pelkäsin, että kustantaja ei kuitenkaan haluaisikaan julkaista teostani kun se olisi valmis.

Jonkun aikaa kirjoitettuani muistin, etten ollut saanut vielä vastausta Karistolta, jolle olin lähettänyt käsikirjoituksen samaan aikaan kuin tuohon pienkustantamoon. Otin heihin yhteyttä ja kerroin kirjoittavani uutta versiota käsikirjoituksesta. He vastasivat, että hekin lukisivat sen mielellään

Kun olin muutamaa kuukautta myöhemmin lähettänyt uuden version käsikirjoituksesta sekä pikkukustantamolle että Karistolle, sain jo pian viestin pienkustantajalta; tehdään käsikirjoituksestasi yhdessä kirja! Kerroin Karistolle tilanteesta ja hyvin pian hekin vastasivat että halusivat julkaista kirjani.

Valitsin Kariston, koska kuulin siitä paljon hyvää kustantamona.

En voinut tuolloin uskoa onneani, enkä voi vieläkään!

Tämä on siis tunteellinen osa tarinaani. Sitten on se työvoittoisempi osa.

Uskoisin, että kustantajat saavat paljon hyviä käsikirjoituksia. Se, miksi juuri minun kirjani kuitenkin päätettiin julkaista jonkun toisen tekstin sijasta, johtunee jostakin tai kaikista seuraavista seikoista

a) en antanut periksi, kun ensimmäistä versiota ei haluttu julkaista!

Loppujen lopuksi kirjoitin kirjan uusiksi alusta loppuun ainakin kaksi kertaa.

b) tarina oli sellainen, joka sopi kustantajan ja kirjamarkkinoiden tämän hetkiseen tilanteeseen (jos samantyyppinen kirja olisi juuri julkaistu, ei olisi kai ollut mitään syytä julkaista tätä opusta)

Aihetta ei välttämättä ole helppo valita markkinoiden mukaan, aihe pikemminkin valitsee kirjailijan omaksi kirjoittajakseen. Näin siis ainakin omalla kohdallani. Siksi saattaa valitettavasti käydä niin, että kirjoittaa hyvän kirjan, mutta sitä ei haluta julkaista. Ainakaan seuraavassa vielä kustannusohjelmassa.

c) tarinan juoni, toteutus, rakenne ja sujuvuus olivat sellaiset, että lukija halusi lukea tekstin loppuun asti.

Tästä kohdasta haluan sanoa pari sanaa enemmän. Uskon, että toteutusta voi oppia – siinä nimittäin auttavat esimerkiksi

- kaikenlaisten kirjojen lukeminen

Toiset kirjailijat sanovat, että eivät lue kirjoittamisen aikana, etteivät imisi tyylejä tai ajatuksia omiin teksteihinsä.
Ehkä näin voisikin käydä, jos vaikka lukisi koko ajan tietyn genren tai jopa saman kirjailijan kirjoja. Jos lukee laajasti monenlaista, uskon, että tämä vain avartaa ja auttaa ottamaan etäisyyttä omaan tekstiin.

- käsikirjoituksen jatkuva työstäminen, sen repiminen auki ja palasiksi yhä uudestaan eli sinnikkyys ja ahkeruus sekä kirjoituksen esteiden minimointi.

- ahkera harjoitus: eli myös muiden tekstien kirjoittaminen ”päätyön” kirjoittamisen rinnalla.

omalla kohdallani ”ahkera harjoitus” on pitänyt sisällään lähinnä erilaisiin kirjoituskilpailuihin työstämiäni tekstejä

Ahkeraan harjoitukseen vaikuttaa myös priorisointi: kirjoitus menee muun vapaa-ajan edelle, ei toisinpäin. Monet kysyvät kuinka sinulla on aikaa kirjoittaa? Vastaan, mitä sinä teet yleensä kello 9-11 illalla?

- teorian haku

omalla kohdallani parille kirjoituskurssille osallistuminen, tiedon etsiminen internetistä

- ulkopuolisten henkilöiden kommenttien pyytäminen

arvostelupalvelut, tuttavat, muut kirjoittajat, lapset…

Tunnen ihmisiä, jotka ajattelevat, että kirjoittavat kirjan nk. salaa. Työstävät sitä kammiossaan vaikka vuosiakin, eivätkä näytä sitä kenellekään, ettei kukaan vaan varasta tarinaa. Ja sitten lähettävät sen kustantajalle.

Omakohtainen kokemukseni on, että kirjaani ei koskaan olisi julkaistu, ellen olisi saanut siihen monen ihmisen kommentteja ja parannusehdotuksia. En ole tarttunut kaikkiin, mutta joihinkin olen, ja sitä kautta kirjastani on tullut lukijaystävällisempi. e, että lukijat antavat parannusehdotuksia, ei tarkoita, että he kirjoittavat kirjaa. He vain katsovat esimerkiksi rakennetta ja selvittävät kirjoittajalle epäloogisuuksia ja epäselviä kohtia. Toimivat myös kannustajina, sillä jos joku kehuu omaa tuotosta, saa voimaa jatkaa.

Tämä siis tarinan ”fyysisestä” toteutuksesta.

Uskoisin, että kustannuspäätökseen vaikuttaa kuitenkin fyysisen toteutuksen rinnalla, kenties jopa kaikkein eniten:

d) ”kirjailijan oma ääni”

Olen kuullut usealta ihmiseltä kommentin, että julkaistavalla kirjalla ja kirjailijalla pitää olla oma ääni.

En alkuun ymmärtänyt mitä se tarkoitti ja kun lähdin kirjoittamaan omaa tekstiäni muutama vuosi sitten, kirjoitin varsin ”äänettömästi” ja hajuttomasti. Vähän myöhemmin, kenties noin vuosi sitten, jokin naksahti päässäni. Vasta silloin aloin uskaltaa kirjoittaa sen, mitä todella halusin kirjoittaa. Siis en vain sitä, mitä uskoin että muut halusivat lukea.

Tapoin siis sisäisen kriitikkoni, ainakin aina tarinaa luodessani. Editoidessani herätän sen toki aina henkiin, mutta silloinkaan en enää anna sisäisen kriitikon sanoa minUlle: et voi sanoa noin, tai muut pitävät sinua hölmönä.

Kirjoittaessa pitää uskaltaa. Vasta kun uskaltaa, voi löytää sen oman äänensä.

Loppusanat

Jos nyt tiivistäisin oman tarinani, sanoisin, että kirjan kirjoittaminen julkaisukuntoon on vaatinut paljon raakaa työtä ja kenties yhtä paljon mielikuvitusta, tarinan kertomista nimenomaan omalla tavalla. Kirjan kirjoittaminen on myös vaatinut toisten silmiä ja kannustusta.

Sekä aikaa, joka on ollut pois muilta asioilta, niin kuin siivoamisesta, noin esimerkiksi.

Kun Ennustus tulee ensi vuonna kauppoihin, se on minulle elämäni suurimpia virstapylväitä.

Unelmien täyttymys, ehdottomasti.

Ja kun tämä ensimmäinen kirjani on julkaistu, on aika kirjoittaa lisää. Ja kehittyä samalla kirjoittajana.

Tämä esikoisen kirjoittamisprosessi on nimittäin avannut silmäni - en enää ajattele, että kaikki jotka julkaisevat kirjan, osaavat kirjoittaa. Sen sijaan ajattelen, että kaikki jotka julkaisevat kirjan, ovat oppineet kehittämään kirjoitustaan.

Se taas on jatkuva prosessi...

Salissa on kenties henkilöitä, jotka uneksivat kustannussopimuksesta. Sanoisin teille, että älkää missään nimessä antako periksi. Älkää, vaikka muut epäilisivät ja itsekin välillä epäilisitte koko touhun järkeä. Myös hulluimmat unelmat saattavat toteutua, kun on valmis tekemään kovasti töitä niiden eteen:

olen itse siitä hyvä esimerkki.

Kiitos.

PS teitä tämän lukijoita saattaa kiinnostaa myös vaatimaton blogi, johon keräsin eräälle nuorten kirjoitusryhmälle yhteen netistä avoimesti löytyviä kirjoitusohjeita. Se löytyy täältä